Tuntikirja.fi – palvelu uudistuu!

By | Yleinen | Ei kommentteja

Olemme asiakasprojektien ohessa rakentaneet viime kesän ja kuluneen syksyn aikana kokonaan uutta palvelua asiakkaidemme arkea tehostamaan. Kehitystyö on edennyt hienosti ja näyttää vahvasti siltä, että pääsemme lanseeraamaan uuden palvelun vielä tämän vuoden aikana.

Koronan aiheuttamien rajoitteiden vuoksi yhä useammissa yrityksissä on siirrytty entistä enemmän työskentelemään etänä. Etätyöskentely tuo omat haasteensa työnohjaukseen, seurantaan ja yhteisöllisyyden ylläpitämiseen. Olemme rakentaneet palvelumme helpottamaan työskentelyä muuttuvassa toimintaympäristössä.

Mitä uusi palvelu sitten pitää sisällään? Palveluun tulee muutama eri laajuinen sisältökokonaisuus tarpeen mukaan valittavaksi. Suppeimmillaan palvelusta voidaan ottaa käyttöön pelkkä tuntikirjaustoiminto lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseksi, keskitasolla palveluun kuuluu tuntikirjauksen lisäksi työkalu helpottamaan projektien ohjausta. Laajimmassa tasossa on mukana edellisten lisäksi työkaluja sisäiseen viestintään, työntekijöiden perehdytykseen ja osaamisen ylläpitoon.

Palvelu tarjotaan SaaS-palveluna, kiinteällä kuukausihinnalla, käyttäjämäärän perusteella hinnoiteltuna. Pyrimme siihen, että jatkossa myös pienemmät yritykset saavat edullisesti käyttöönsä sähköiset työkalut, jotka aiemmin on ollut käytössä lähinnä suuremmissa yrityksissä kalliiden ohjelmistojen vuoksi. Intohimoinen tavoitteemme on tarjota asiakkaille edullinen, kattava ja mahdollisimman helppokäyttöinen palvelu, joka mukautuu muuttuviin tarpeisiin.

Nykyinen Tuntikirja.fi -palvelu tullaan ajamaan alas siirtymäajan jälkeen, tästä informoimme nykyisiä asiakkaitamme ennen uuden palvelun lanseerausta aikataulujen tarkentuessa. Uudessa palvelussa on kokonaan uusi, moderni tuntikirjaus-toiminto.

Mikäli tarvitset yrityksellesi työkalua tuntien kirjaukseen juuri nyt tai olet Tuntikirja.fi -palvelun nykyinen käyttäjä ja haluat kuulla lisää uudesta palvelusta niin kerron siitä mielelläni! Minulle voi soittaa milloin vain, jos olen varattuna, niin soittelen takaisinpäin!

Ps. tarjoamme edelleen kattavia ohjelmistokehityspalveluita joko alihankintana tai sopimuksen mukaan ”avaimet käteen” -periaatteella toteutettuna.

Tuntikirja.fi asiakastiedote 21.6.2018

By | Yleinen | Ei kommentteja

Arvoisa Tuntikirja.fi –palvelun käyttäjä,

Tässä tiedotteessa kerromme Tuntikirja.fi-palvelun ja Net Weight Oy:n muutoksista. Kirje sisältää palvelun käyttöehtoihin, palvelutasoihin ja laskutukseen liittyviä tärkeitä tietoja.

TAUSTAA

  • Net Weight Oy on ostanut ebrand Suomi Oy:n osakekannan ja muuttanut nimensä Ebrand Group Oy:ksi. Yrityskaupan yhteydessä olemme tehneet muutoksia palvelukonsepteihimme. Osana muutoksia olemme täsmentäneet myös Tuntikirja.fi –palvelumme palvelutasoja, hinnoittelua ja käyttöehtoja.
  • Viimeisen vuoden aikana olemme kohdentaneet kehitystyötä käyttäjien eniten toivomiin ja oleellisimmiksi koettuihin ominaisuuksiin. Kehitystyötä jatketaan, mutta kaikki aiemmat kehitysputkessa olleet ominaisuudet eivät toistaiseksi ole tarjolla. Käytössänne olevat palvelut pysyvät jatkossakin pitkälti ennallaan!
  • Toukokuussa voimaan astunut uusi EU:n tietosuoja-asetus on huomioitu muutoksen yhteydessä. Siksi muutamme myös palvelutasoja ja hinnoittelua. Muutosvaiheessa emme ole laskuttaneet uusia asiakkaita palvelun käytöstä.
  • Tuntikirja.fi on jatkossakin kehittyvä palvelu uuden palvelutasoajattelun pohjalta.

 

MUUTOKSET Tuntikirja.fi –palvelun palvelutasoihin ja hinnoitteluun:

Muutokset astuvat voimaan 1.8.2018 alkaen.

  • Jatkossa keskitymme Tuntikirja.fi-palvelun ydinominaisuuksiin, eli työtuntien helppoon kirjaamiseen ja selkeään raportointiin. Erilliset palvelutasot poistuvat ja kaikille käyttäjäyrityksille tarjotaan samat toiminnot palvelussa, käyttäjämääräperusteiseen, edulliseen vuosihintaan.
  • Hinnoittelu toteutetaan vuosihinnoitteluna tuntien kirjaajien lukumäärän mukaan. Kirjaajien lukumäärä tarkastetaan sopimuskauden uudistuessa, vuosihinta muodostuu tämän mukaan.
  • Uusi hinta on jatkossa kaikille asiakasyrityksillemme 5 eur/kk/käyttäjä alkaen ensimmäisestä käyttäjästä.
  • Käyttäjiltä peritään uuden palvelutason mukainen maksu alkaen elokuun 2018 käytöstä. Vuosimaksu laskutetaan yhdessä erässä.
  • Tuntikirja.fi-sivusto pyytää seuraavan kirjautumisenne yhteydessä lukemaan ja hyväksymään käyttöehdot ja tietosuoja-asetuksen mukaiset asiakirjat.

 

Mikäli ette halua jatkaa tai aloittaa Tuntikirja.fi:n käyttöä uusin ehdoin, ilmoittakaa siitä sähköpostilla 1.8.2018 mennessä osoitteeseen tuki@tuntikirja.fi

Kiitämme Tuntikirja.fi:n käytöstä tähän saakka ja toivomme yhteistyön jatkuvan!

Tuntikirjan asiakastuki palvelee jatkossa sähköpostitse osoitteessa tuki@tuntikirja.fi

Lisätietoja uuden palvelutasomallin mukaisista palveluista sivuillamme www.tuntikirja.fi

Yrityskaupan myötä palvelumme ovat laajentuneet tuntikirjan lisäksi kattaviin verkkopalvelu ja somemarkkinoinnin ratkaisuihin. Lisätietoja palveluistamme osoitteessa www.ebrand.fi.

Mikäli sinulla on kysyttävää palvelusta tai tarvitset apua yrityksesi verkkopalveluiden kehittämiseen ja toteuttamiseen älä epäröi ottaa yhteyttä, autamme mielellämme!

Palvelua päivitetty

By | Yleinen | Ei kommentteja

Palvelua päivitetty 6.9.2017

Päivitimme palvelun värimaailmaa hieman rauhallisemman sävyiseksi. Alla listattuna muut tärkeimmät päivitykset:

  • Flash on poistettu kokonaan, joten Excel ja PDF -tulostetaan onnistuvat myös mm. mobiililaitteilla (taulukoiden oikeassa alalaidassa).
  • Lisätty raportointiin uusia diagrammeja helpoittamaan projektikohtaista tuntien kertymisen seuraamista.
  • Lisätty (palautettu) mahdollisuus lisätä ruokatauko minuutteina. Toiminto löytyy, lisätiedot -välilehdellä kirjauksen yhteydessä. Raporteissa ruokatauko vähennetään automaattisesti Tunnit -sarakkeessa (Tunnit2 näyttää edelleen merkintöjän kokonaispituuden). Ruokatauko tulee lisätä johonkin merkintään ja se ei saa olla yhtä pitkä kuin merkinnän kokonaispituus.

Syysterveiset

By | Yleinen | Ei kommentteja

Ruska alkaa vähitellen vaihtua talvipakkasen ensi puraisuiksi. Sadetta ja pimeyttä on luvassa. Sillä välin meillä kuitenkin keskitytään ihan muuhun kuin kelien päivittelemiseen. Syyskuussa mukaan remmiin tuli jälleen uusi tekijä ja nyt meitä on jo viisi aktiivisesti työskentelevää sekä yksi reserviläinen. Huhtikuussahan viimeksi aloitti kaksi työntekijää.

Viime vuodet on tehty enimmäkseen asiakasprojekteja radiohiljaisuuden vallitessa, mutta nyt on sen verran positiivista pöhinää että on syytä oikein kirjoittaa aiheesta. Asiakastöiden parissa jatketaan toki edelleen, mutta lisäksi pian lähitulevaisuudessa lanseerataan Tuntikirja.fi -palvelumme uusi versio. Vaikka palvelu on ollut käytössä jo pari vuotta, niin koko ajan tiety hiomattomuus on meitä vaivanut. Nyt päätimme vihdoin laittaa kerralla kuntoon ulkoasuun, käytettävyyteen ja toimivuuteen liittyvät asiat ja samalla aloittaa palvelun huomattavasti aiempaa määrätietoisemman myynnin ja markkinoinnin. Uskomme vahvasti että meillä on tuloillaan maailman paras työajankirjausjärjestelmä ja haluamme tuoda sen kaikkien tykö – sen on jokainen mahdollisista asiakkaistamme ja heidän työaikaa kirjaavista työntekijöistään ansainnut. Jos työajan kirjaaminen itsessään käy työstä, jokin on pielessä. Meillä on vaihtoehto. Siitä kerromme lisää myöhemmin.

Samassa yhteydessä oli luontevaa laittaa kokonaan uusiksi omat nettisivummekin, jotka kieltämättä olivat jääneet ajastaan jälkeen ulkoasun sekä sisällön puolesta. Toivottavasti tykkäätte uusista ja upeista sivuista. Kiitos varsinkin Jukalle.

Kunhan saadaan vielä käyntikortit ja mainosmateriaalit päivitettyä ja painatettua niin olemmekin täydessä iskussa ja valmiina valloittamaan Suomen. Aluksi. Eikä meitä estä mikään myrsky tahi pakkanen, ei lumi eikä pimeys.

Terveisin, Anton

Miksi Web-palveluita?

By | Yleinen | Ei kommentteja

Web-palveluiden hyötyjä verrattuna perinteisiin ”työasemasovelluksiin”:

1. Palveluita voi käyttää missä vaan.
– milloin vaan.
– millä päätelaitteella tahansa jolla pääsee nettiin (PC, Mac ja älypuhelin/tabletti).
4. Käyttäjiä voidaan rajata joko tiukasta yrityksen sisäiseen intra-nettiin tai vapaammin, jolloin järjestelmään pääsee esimerkiksi kotoa, asiakkaiden tiloista tai kesämökiltä.
5. Web-palvelut tarjoavat valmiiksi erilaisia näkymiä eri rooleille. Eli samaa ohjelmaa voivat käyttää niin järjestelmän ylläpitäjät, normaalikäyttäjät tai yrityksen asiakkaat. Kaikki näkevät ohjelmasta vain heille osoitetut tiedot.
6. Ohjelmistoa ei tarvitse asentaa päätelaitteelle.
7. Palvelut tukevat valmiiksi useita samanaikaisia käyttäjiä – kaikilla käyttäjillä ajantasainen tieto.
8. Ei päivityksiä, ohjelmistosta uusin versio on aina käyttäjien ulottuvilla.
9. Helppo käyttöönotto – ei asennus- tai päivitysrumbaa yrityksien tietokoneisiin, avaat vain selaimesi!
10. Web-palvelut eivät millään tavalla rajoita ohjelmiston luonnetta tai tarkoitusperää – web-palveluna voidaan käytännössä tehdä kaikenlaisia ohjelmia.

Web-palveluiden haasteet:

Tietoturva. Vertaisin web-palveluiden tietoturvaa auton renkaisiin.
Laadukkaassa autossa ei tarvitse pelätä, että renkaat irtoavat kesken matkan, sama koskee myös laadukkaita web-palveluita. Hyvän tietoturvan takaaminen on meidän työtämme.

Suorituskyky (varauksin). Web-palvelut pyörivät siis niin sanotuissa servereissä, tietokoneissa jotka sijaitsevat esimerkiksi yrityksesi tiloissa tai palveluntarjoajan kuten Netplazan tiloissa. Kunhan yritys muistaa huolehtia riittävistä tietoliikenneyhteyksistä sekä myös serverien hyvästä tasosta niin mitään ongelmia ei tämän suhteen tule. Me myös autamme asiakkaita ratkaisemaan ja optimoimaan mahdolliset pullonkaulat.

Web-palvelut?

By | Yleinen | Ei kommentteja

Mitä ovat web-sovellukset ja web-palvelut? Wikipedian mukaan: ”Web-sovellus on internetin kautta jaeltava ohjelmisto, jolla on web-käyttöliittymä. Web-sovelluksen käyttöliittymä on rakennettu W3C:ssä standardoiduilla kuvaustekniikoilla.

Webistä on kehittynyt uusi ohjelmistosuoritusalusta. Tällä ohjelmistosuoritusalustalla voidaan toteuttaa monen tasoisia teknisesti eri vaikeustasoisia sovelluksia. Web-sovellukset voidaan jakaa kolmeen tekniseen vaikeustasoon:
1. Teknisesti helpot web-sivustot (esimerkiksi Expression Web tai Dreamweaver -toteutukset).
2. Kevyet web-sovellukset (esimerkiksi sisällönhallinta).
3. Raskaasti kuormitetut, kompleksiset web-sovellukset (esimerkiksi youtube.com, twitter.com, facebook.com, ilmainensanakirja.fi).”

Meidän termistössä siis web-palvelut tarkoittavat asiakkaille tehtyjä (räätälöityjä) web-sovelluksia. Web-sovelluksen synonyymi on web-ohjelmisto, eli ohjelmisto joka toimii tai käytetään webin ylitse. Palveluitamme
käytetään siis Internet-selaimella kuten Mozilla Firefoxilla. Termiä web-palvelu ei tulisi sekoittaa englanninkieliseen web-service –termiin, joka tarkoittaa sitten ihan muuta.